Lue Johan Wasströmin kokemuksia Rumivitalista

Julkaistu: | Kirjoittaja:

Johan Wasström, Raasepori

Johan Wasströmin tilalla Raaseporissa on käytetty Rumivitalia tammikuusta 2016 lähtien. Välillä pidettiin kolmen viikon jakso, jolloin ruokinnassa ei tapahtunut muita muutoksia kuin Rumivitalin jättäminen pois ruokinnasta. Tulokset olivat kiistattomat ja selkeät. Ennen Rumivitalia tuotostaso oli 30,2 kg/lehmä ja lypsykäynnit robotilla 2,6-2,7. Ensimmäisen koejakson aikana käynnit nousivat 2,8-2,9 ja maitomäärä 32,2 kiloon, samalla solut laskivat merkittävästi. Rumivitalin jäädessä pois, käynnit, maidon solutaso ja maitomäärä palautuivat lähtötilanteeseen. Rumivitalin tullessa 3 viikon tauon jälkeen takaisin ruokintaan, käynnit lisääntyivät nopeasti 3,0:aan ja maitomäärä nousi 35,2 kiloon-samalla, kun solut laskivat uudestaan.

Johanin oma kokemus Rumivitalin ruokintaan tulosta:

”Ilme navetassa muuttui ja kaikki alkoi toimimaan. Haettavien lehmien määrä väheni oleellisesti ja lehmien yleisilme koheni selvästi- lannat tasoittuivat ja karva alkoi kiiltää. Tilalla on ollut mystisiä halvausoireita kesän 2015 rehujen tultua syöttöön ja ongelmia oli enemmän kuin koko isännyyteni aikana. Rumivitalin käytön myötä ongelmat helpottuivat ja töitä on taas mukava tehdä!”