Menestystarinoita

Pietolan tila Siikajoen Karinkannassa Pohjois-Pohjanmaalla on keskittynyt lihanautojen loppukasvatukseen, kertoo tilan nykyinen isäntä Jari-Pekka Pietola.

Tilalla on 800 lihanautaa, jotka toimitetaan Karinnuotan alkukasvattamosta noin 5½ kuukauden ikäisinä mullikoina tilalle. Reilun vuoden ajan lihamulleja kasvatetaan Pietolan halleissa, kunnes ne noin 19 kk ikäisinä haetaan teurastamoon. Lihakarjasta 75 % on maitorotuisia eli Ayshire ja Hollstein-karjaa ja loput risteytyksiä liharotujen kanssa.

 

Säilörehua Pietolan tilalla tehdään kaudessa 250 ha kahdesti sekä vajaa 100 ha suojaviljaa. eli kokonaisala on noin 580 ha. Kuiva-aine tonneja kertyy yhteensä noin 2300.

Jo vuosia tilalla on käytetty säilörehun säilöntään Bonsilage Fortea hyvällä menestyksellä. Ruuviniittokone tekee niiton yhteydessä valmiin karheen, joka korjataan suoraan silppurilla. Tavoite on, ettei rehumassa kuivuisi liikaa vaan olisi kuiva-ainepitoisuudeltaan noin 30 %. Tällöin rehun maittavuus on parhaimmillaan, lajittuminen appeessa pientä ja ennen kaikkea rehun tiivistäminen laakasiilossa onnistuu. Tähän tavoitteeseen Bonsilage Forte on käynyt mainiosti, kertoo Jari-Pekka. Tilalla käytetään appeeseen myös murskeviljaa (80 % ohraa ja 20 % vehnää), joka säilötään myös laakasiiloon. Viljaa ei kasvateta itse vaan se ostetaan muualta. Ongelmana saattaa olla, että vilja on liiankin kuivaa (20 % kosteus), siltikään Jari-Pekka ei pidä sitä suurena ongelmana syönnin kannalta. Murskevilja on säilötty Bonsilage CCM:llä ja homma on toiminut. Vilja on maittanut eikä jälkilämpenemistä ole esiintynyt. ” Kun vielä siilopeitteillä saadaan pidettyä linnut loitolla, niin homma pelittää”, painottaa J-P.

Tilalla käytettiin aiemmin happoja, mutta nyttemmin ei ole enää tarvetta palata takaisin, rehujen säilyvyys on ollut hyvä eikä kuivempi tai märempikään aines tuota ongelmia, toteaa isäntä. Bonsilagen etuna  Jari-Pekka mainitsee vielä sen helpon liukenemisen veteen. Myöskin pitkällä käyttöajalla avaamattomana on iso merkitys, purkkeja ei tarvitse heittää hukkaan, kun käyttöaikaa on useampi vuosi. ”Ja etuhan on vielä sekin, kun purkit voi säilyttää huoneen lämpötilassa eikä tarvitse uhrata kylmätilaa niiden vuoksi”, toteaa tyytyväinen isäntä.